Siirry pääsisältöön

Tutkimusvastuu

Vuonna 2023 tuotimme yhdeksän politiikkasuositusta, kahdeksan synteesiraporttia, kolme visiota ja keskustelunavausta sekä kolme kannanottoa. Lisäksi lanseerasimme Ruokavisio 2040 -politiikkasuosituksen sekä keskustelunavauksen metsäsektorin arvonlisän kaksinkertaistamisesta. Tässä raportissa kerromme tarkemmin tekemästämme tutkimustyöstä viiteen valitsemaamme YK:n kestävän kehityksen tavoitteeseen liittyen.

Syksyllä 2023 Luonnontieteellinen eettinen toimikunta laati ensimmäisen luonnoksen eettisistä periaatteistamme ja ennakkoarviointiprosessista luonnontieteelliselle tutkimukselle. Teemme tässä asiassa tiivistä yhteistyötä Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) kanssa. Ennakkoarviointi koskee tiettyjä tutkimuseettisissä periaatteissa tunnistettuja tutkimusasetelmia. Lausunnossaan toimikunta esittää perustellun näkemyksen siitä, onko tutkimus eettisesti hyväksyttävä. Viime kädessä hyväksynnän tutkimuksen toteutukselle antaa aina kyseisen tutkimusyksikön johtaja.