Siirry pääsisältöön

Pääjohtajan katsaus

Alkutuotanto ja luonnonvarat ovat merkittäviä paitsi kansantalouden ja huoltovarmuuden kannalta myös ilmasto- ja luonnon monimuotoisuustavoitteiden saavuttamisessa. Luonnonvarojen vastuullinen käyttö biopohjaisten innovaatioiden raaka-aineena on keskeisessä roolissa nopeuttamassa vihreää siirtymää. 

Kokosimme kevään 2023 hallitusohjelmaa varten 10 tavoitetta ja ratkaisuehdotusta liittyen metsäbiotalouteen, ruokajärjestelmään, energiasiirtymään ja ilmastonmuutokseen. Näiden lisäksi tuotimme hallitusneuvotteluihin yhteensä 16 lausuntoa ja tilannekatsausta. Vuonna 2023 tuotimme myös tietoa valmistelussa olevan EU-sääntelyn ja strategioiden vaikutuksista ja mahdollisuuksista Suomessa. Alueellista yhteistyötä teimme lukuisilla foorumeilla, kuten maakuntien yhteistyöryhmissä. 

Osaaminen ja työhyvinvointi ovat asiantuntijaorganisaation menestyksen peruspilarit. Päätimme käynnistää oman tohtoriohjelman vastaamaan tulevaisuuden osaamistarpeisiin. Tohtoreiden määrän lisääminen vastaa kasvavaan osaajapulaan luonnonvara-alan tutkimuksessa. Lisäksi vuosina 2021–2023 toteuttamamme työhyvinvoinnin kehittämisohjelma antoi meille eväitä työn kuormituksen hallintaan sekä yhteisömme psyykkistä ja sosiaalista työhyvinvointia tukeviin keinoihin.

Taloutemme tasapainottamiseksi käynnistimme loppuvuodesta yhteistoimintamenettelyn, jonka tavoitteena oli pienentää nykyisiä toimitilamenoja sekä hillitä toimintamenojen kasvua tulevina vuosina. Muutoksen kohteena olevien toimipaikkojen henkilöstölle tarjoamme töitä Luken muilta toimipaikoilta tai muita tehtäviä.

Tavoitteenamme on minimoida tutkimuksen aiheuttamat haitat ja riskit ympäristölle, kansalaisille ja eliölajeille. Eettisten periaatteiden ja ennakkoarvioinnin avulla haluamme kiinnittää aiempaa enemmän huomiota tutkimusmenetelmien ja tutkimusalojen valintaan ja niiden luonto- ja ympäristövaikutuksiin sekä tukea tutkijoita eettisessä pohdinnassa ja tutkimuksesta saatavien hyötyjen ja haittojen punninnassa. 

Toisaalta tavoitteena on säilyttää luonnonvaroihin kohdistuvan kokeellisen tutkimuksen mahdollisuudet. Periaatetyö on osa Luken vastuullisuustavoitteita ja vahvistaa vastuullista ja arvojemme mukaista toimintaa. 

Syksyllä Luonnontieteellinen eettinen tmoimikuntamme laati ensimmäisen luonnoksen eettisistä periaatteistamme luonnontieteelliselle tutkimukselle. Periaatteista kävimme alkuvuodesta 2024 laajaa sisäistä keskustelua. Olemme tiennäyttäjä, sillä kansallisia tai kansainvälisiä luonnontieteellisen tutkimuksen eettisiä periaatteita tai ohjeistusta ennakkoarviointiin ei ole tietojemme mukaan vielä missään laadittu. Teemme tässä asiassa tiivistä yhteistyötä Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) kanssa.