Sään ääri-ilmiöiden ja muuttuneen ilmaston vaikutukset näkyvät ja tuntuvat

On lumeton syksy ja metsäjänis manailee valkoista turkkiaan. Kesällä taimen tuskailee, kun lämpimät vedet meinaavat viedä hengen. Toisaalla viljelijä pelkää satotappioita, mikäli kuivuus jatkuu. 

Luonto ja ihminen ovat sopeutuneet sään vaihteluun, välillä on viileää ja välillä lämmintä. Nopea ja jatkuva muutos on eri asia. Maamme lämpötilat ovat ilmastonmuutoksen myötä nousseet ja kasvukaudet venyneet hämmästyttävän nopeasti. Samaan aikaan luminen ja jääpeitteinen aika on lyhentynyt. Tällä on suoria vaikutuksia luontoon ja luonnonvaratalouteen. 

Eläimistä eniten kärsivät talveen sopeutuneet lajit kuten jäälle synnyttävät hylkeet ja valkoiseen suojaväriin vaihtavat riekko ja metsäjänis. Tulokaslajit, kuten villisika tai kultasakaali, sen sijaan hyötyvät, kun lumi ei rajoita niiden leviämistä. Vesistöissä kärsivät erityisesti lohikalat, joiden fysiologia ei kestä lämpimiä vesiä. Tämä heijastuu myös kalankasvatukseen. 

Metsissä puulajikirjo monipuolistuu jalojen lehtipuiden levitessä rannikolta sisämaahan. Puuston kasvu on nopeutunut, mutta tuhoriski kasvanut, kun kirjanpainajan kaltaiset aggressiiviset tuhohyönteiset runsastuvat. Kuivuusjaksotkin heikentävät puita, altistaen ne tuholaisille. 

Maataloudessakin on hyötyjä ja haittoja. Kasvukausien venyminen tuo uusia lajikkeita pelloille ja puutarhoihin, mutta lisääntyvät kuivuusjaksot kasvattavat vakavien satotappioiden riskiä.

Pohjoisessa ehdimme kuitenkin varautua. Maataloudessa esimerkiksi monipuoliset viljelykierrot tai maan kasvukuntoa parantavien maanpeite- ja välikasvien käyttö on sopeutumista parhaasta päästä. Metsissä terveys ja monimuotoisuus taas kulkevat käsi kädessä: yksipuolisten kuusimetsien luominen kuivuusriskeistä välittämättä on takuu tuhoihin, kun taas sekametsä siellä missä kasvupaikka antaa myöten hajauttaa riskit. 

Lohikalojen elämä lämpenemisen keskellä helpottuisi, jos vähentäisimme jokien vaellusesteiden määrää. 

Ilmastonmuutos tulee kasvattamaan riskejä useilla luonnonvarasektoreilla, mutta oma toimintamme vaikuttaa yhtä lailla. Voimme painaa kuin huomista ei olisi, kohti ongelmia, joita Keski-Eurooppa on kokenut. Tai voimme kehittää tutkimusta ja sen viemistä käytäntöön, pahimmat riskit välttäen. Vaikka jälkiviisastelu on meille suomalaisille – allekirjoittaneellekin – lähes kansallista hupia, etelän esimerkkien valossa panokset ovat nyt liian korkeat.

Teksti on julkaisu Sanomalehti Karjalaisen Luken luotain -palstalla 1.3.2024.