Tarvitsemme EU:n ennallistamisasetuksen hyötyjen Suomen oloihin soveltuvaa arviointia

Euroopan komission julkaisema ennallistamisasetusehdotus ja siihen liittyvän taloudellisten vaikutusten arviointiraportin luvut ovat herättäneet Suomessa paljon keskustelua. Ennallistamisen hyötyjen ja kustannusten vertailua vaikeuttaa se, että taloudelliset hyödyt ovat pääasiassa markkinattomia, kun taas kustannukset ovat helpommin rahassa mitattavia. 

Euroopan komissio julkaisi vuonna 2020 biodiversiteettistrategian, jonka tavoitteena on kääntää luonnon monimuotoisuuden kehitys myönteiseksi vuoteen 2030 mennessä. Tähän tavoitteeseen myös jäsenvaltiot ovat sitoutuneet. Osana biodiversiteettistrategian toteutusta komissio julkaisi ehdotuksensa ennallistamisasetukseksi, jonka tarkoituksena on varmistaa lain voimalla biodiversiteettistrategian ennallistamistavoitteiden saavuttaminen. Kunnianhimoisten suojelu- ja ennallistamistavoitteiden kautta EU haluaa myös toimia esimerkkinä muulle maailmalle. 

Ennallistamisasetukseen liittyvä taloudellisten hyötyjen arviointi on suurpiirteinen. Se ohjaa ensisijaisesti politiikkavaihtoehtojen vertailua eikä siinä esitettyjä hyötyjä pidä ymmärtää taskuun kilahtavina euroina. Tämä seikka on kuitenkin jäänyt komission viestinnässä vähälle huomiolle.

Ennallistamisasetuksen toimet koskevat lukuisia eri ekosysteemejä ja ulottuvat merialueilta sisävesiin, metsiin, soille, peltoihin, kaupunkiympäristöihin ja tuntureille. Jo pelkästään ennallistamistarpeessa olevien alueiden tunnistaminen ja vaadittavien ennallistamistoimien määrittäminen EU:n kokoisessa ja kirjavuudeltaan suuressa kokonaisuudessa on haastavaa, saati sitten niistä koituvien kustannusten ja hyötyjen taloudellisen arvon määrittäminen pitkälle tulevaisuuteen. Ennallistamisasetusehdotusta varten tällainen oli kuitenkin tehtävä.  

Suomelle on arvioitu tulevan hyötyjä lähes kymmenen miljardin euron edestä vuosittain, eli vauvasta vaariin 1752 euroa. Luku on saatu kertomalla ennallistamistarpeen alaiset hehtaarit ekosysteemikohtaisilla hyötyarvioilla. Epävarmuutta arvioon tuovat sekä hyötyarvio että ennallistettavien hehtaarien määrä. Tällä hetkellä ei ole varmuutta todellisesta ennallistamispinta-alasta. 

Ennallistamishyötyarviot keskittyvät erityisesti metsiin, soihin ja sisävesiin, ja niistä  puuttuvat miltei kokonaan tiedot avomeri- ja urbaanialueista, maaperän tilasta sekä pölyttäjistä. Näistä ei ole ollut dokumenttien laatijoiden mukaan riittävästi ennallistamisen taloudellista hyötyä arvioivaa tieteellistä materiaalia.  

Suurimmalle osalle ekosysteemeistä ennallistamistoimien arvo on määritetty poimimalla löydetyistä tutkimustuloksista suuruusjärjestyksessä keskimmäinen, ns. mediaaniarvo. Osa hyödyistä on laskennallisia hiilensidontahyötyjä.

Laskelmissa on käytetty yli sataa arvottamistutkimusta. Dokumentaatiosta ei kuitenkaan selviä, millä perustein arvottamistutkimukset on etsitty tai millaisia ja missä päin maailmaa toteutettuja ennallistamisia ne kuvaavat. Metsien osalta arviot perustuvat vuonna 2013 julkaistuun meta-analyysiin, joka on koonnut 58 jäljitettävää ennallistamiseen liittyvää tutkimusta ympäri maailman. Näistä tutkimuksista kaksi on tehty Suomessa. 

Arvioissa vaikuttaa lisäksi siltä, että jokainen ennallistettu hehtaari on yhtä arvokas paikasta, ekologisesta lähtötilasta ja ennallistamisjärjestyksestä riippumatta. Oletus todennäköisesti nostaa hyötyarviota, jos lähtöaineistona käytetyt arvottamistutkimukset keskittyvät yksittäisiin kohteisiin laajojen alueiden sijaan. 

Arvioinnin lähtöaineisto antaa siis lähinnä yleiskuvan ennallistamiseen liittyvistä taloudellisista arvoista – ihmisten maksuhalukkuuden kautta. 

Onko vaikutusten arviointiraportissa esitetyillä suurilta tuntuvilla arvoilla sitten mitään virkaa? Suomessa on tehty arvottamistutkimuksia eri menetelmin jo vuosia. Suomalaiset kokevat luontoympäristöjen ennallistamisen lisäävän hyvinvointiaan, ja sille on kotimaisten tutkimusten mukaan myös maksuhalukkuutta. Suomalainen on muun muassa valmis maksamaan vähintään 30 euroa vuodessa 10 vuoden ajan siitä, että uutta vapaana virtaavaa vettä ennallistettaisiin Suomeen 900 kilometriä ja saisimme uusia luonnonvaraisia taimen- ja lohivesiä.  

Kansalaiset ovat myös valmiita maksamaan 60–90 euroa vuodessa siitä, että uhanalaisten metsässä elävien lajien lukumäärä ei vähenisi tai että hiilensidonta kasvaisi merkittävästi nykyisestä ottaen huomioon vaikutukset metsäsektorin työllisyyteen. Soiden ja pienvesien ennallistamisen arvosta saatua tietoa analysoidaan parasta aikaa. Itämeren hyvän ekologisen tilan saavuttamisesta vuoteen 2040 ollaan valmiita maksamaan yli 100 euroa vuodessa. Arvottamistutkimukset voivat paljastaa myös toimien hyväksyttävyyteen liittyviä tekijöitä. 

Miksi emme nyt sitten sano, kuinka paljon enemmän tai vähemmän maksuhalukkuutta on kuin kustannuksia? Arvottamistuloksia ei voi laskea suoraan yhteen, koska ne eivät mittaa samaa lopputulosta kuin ennallistamisasetus vuoteen 2050 mennessä. Emme myöskään tiedä vielä kaikkien hyötyjen, kuten luontoaltistuksen terveyshyötyjen, taloudellista arvoa. 

Ennallistamisasetuksen toteuttamisen hyödyistä ja kustannuksista puuttuu vielä paljon tietoa, mutta kaikilta osin tarkan tiedon puutteeseen ei voi vedota. Olemassa olevan kotimaisen arvottamistutkimuksen ja siitä nostamiemme käytännön esimerkkien kautta tiedämme, että maksuhalukkuutta ennallistamiselle ja luontopääoman kestävälle käytölle on. 

Ennallistamisen taloudellisia hyötyjä ja kustannuksia vertailtaessa on hyvä muistaa, että ne ovat luonteeltaan hyvin erilaisia. Kun komission vaikutusten arviointiraportin mukaan asetuksen toteutuksen hyödyt Suomessa ovat 10 kertaa suuremmat kuin aiheutuvat kustannukset, kyseessä ovat nimenomaan markkinattomat hyödyt, jotka eivät realisoidu samalla tavalla rahavirtoina kuin ennallistamisen kustannukset.  

Ennallistamisasetuksen vaikutustenarvioinnin kaltaisessa tarkastelussa on myös pakko oikoa mutkia. EU:n tasolla ei ole olemassa arvottamistutkimusta, joka kattaisi kaikki ekosysteemit ja niiden tilan parantumisen ennallistamisen myötä. Samalla kyseessä on kuitenkin poliittisen päätöksenteon väline, jolloin sekä hyötyjen että kustannusten arviointiin liittyvät suuret epävarmuudet olisi syytä tuoda esiin. Näin ei ole juurikaan tapahtunut. 

Epävarmuuksista huolimatta on selvää, että ennallistamista tarvitaan ja lisääntyvä ennallistaminen tuottaisi hyvinvointihyötyjä myös Suomessa. Luontopääoman talouskäytön yhteensovittaminen luonnon hyvinvoinnin ja sosiaalisten tarpeiden kanssa ei ole meille suomalaisille uusi asia muuttuvassa maailmassa. Tarvitsemme lisää avointa, kiihkotonta keskustelua, tutkimuksen tuomaa tietoa sen taustalle ja rohkeutta olla istumatta käsien päällä.