Istuttaisinko tammea tai tervaleppää?

Metsänviljelyssä istutettavista taimista yli 99 % on kuusia, mäntyjä ja rauduskoivuja. Vaikka istutusmetsiköihin syntyy luontaisesti muiden puulajiemme taimia, viljelylajiston yksipuolisuus ei tue parhaalla mahdollisella tavalla metsien sopeutumista ilmastonmuutokseen. Jalojen lehtipuiden ja tervalepän istuttaminen edistää myös metsälajiston monimuotoisuutta. Näiden lajien viljelyyn liittyy kuitenkin riskejä ja taloudellisten tappioiden mahdollisuus. Millaisia edellytyksiä niiden viljelyn laajentamiselle on olemassa?

Miksi puulajivalikoima on niukka?

Metsätalouden valtapuulajien kuusen ja männyn suosion takana on niille soveltuvien kasvupaikkojen esiintyminen käytännössä joka niemessä ja notkossa. Metsäteollisuutemme on rakentunut näiden moneen käyttöön sopivien pääpuulajiemme ympärille. Niiden viljely eli istuttaminen, ja männyllä myös kylvö, on pitkäjänteisen tutkimus- ja kehittämistyön takia teknisesti varmaa ja puuntuotanto-Suomessa taloudellisesti vakaalla pohjalla.

Suurin osa muista kotimaisista puulajeistamme esiintyy luonnostaan pienialaisesti tai on erikoistunut vain tietynlaisille kasvupaikoille. Vaikka jaloja lehtipuita istutettaisiin kaikille sopiville paikoille, prosenttiosuus jäisi taimimäärissä pieneksi. Kun raaka-ainetta syntyy vähän tai epätasaisesti, jalostava teollisuus jää pienimuotoiseksi. Sitä myöten hiipuu kiinnostus viljelyyn.

Viljely on hintavaa

Viralliset metsätilastot eivät kerro vähemmän käytettyjen puulajien viljelykustannuksista. Parin vuoden takaisessa Luonnonvarakeskuksen raportissa tehtiin karkeita laskelmia viljelyketjujen kuluista. Pääpuulajeja korkeampien kustannusten todettiin johtuvan taimien hinnoista ja osalla lajeja välttämättömästä taimien suojaamisesta myyriä, jäniksiä ja hirvieläimiä vastaan. Kalleinta on tammen istuttaminen, ja ainoa pääpuulajien istuttamista edullisempi vaihtoehto on siperianlehtikuusi, joka istutetaan harvaan ja taimia tarvitaan siksi vähemmän.

Taimikon perustamisen jälkeen jännitettävää riittää hirvieläintuhojen kanssa. Erityisesti kuusen takavuosien suuri suosio liittyi hirvituhoihin, jotka kurittivat mäntyjä ja lehtipuita. Vaikkei hirvivaara ole suinkaan ohi, kannan tiheydet ovat keskimäärin 2000-luvun alun hirmuvuosia pienemmät. Isossa osassa eteläisintä Suomea suureksi haasteeksi ovat nousseet valkohäntä- ja metsäkauriit, minkä vuoksi taimilla on merkittävä riski joutua surman suuhun.

Miksi viljellä muuta kuin kuusta?

Huolimatta korkeista kustannuksista ja hakkuutulojen epävarmuudesta harvinaisemmilla puulajeilla, myös nykykäytännön jatkamiseen liittyy haittapuolia ja riskejä. 

Muuttuvassa ilmastossa puuston tuhoriskien hallinnan merkitys korostuu. Kuusen kuivuus- ja kirjanpainajatuhoriskeistä on puhuttu paljon, eivätkä männikötkään ole itsestään selvästi turvassa uudessa tilanteessa. Epävarmaa tulevaisuutta sopii lähestyä riskejä hajauttaen eli lisäämällä aktiivisesti metsien puulajikirjoa. 

Epävarmaa tulevaisuutta sopii lähestyä riskejä hajauttaen eli lisäämällä aktiivisesti metsien puulajikirjoa. 

Mikäli tavoitteena on metsälajiston monimuotoisuuden tukeminen, puulajiston monipuolistaminen on hyvin tavoiteltavaa. Vaikka iso osa puista riippuvaisista eliöistä voi hyödyntää useita puulajeja, kullakin puulajilla elää kuitenkin myös vain sille erikoistunutta lajistoa. Osa puistamme on seuralaiseliöstölle erityisen suotuisia: esimerkiksi tammea hyödyntäviä eliöitä on noin kaksinkertaisesti kuuseen ja mäntyyn verrattuna. Uhanalaisille jäkälillemme tärkeitä ovat pääpuulajien lisäksi muun muassa haapa ja pihlaja. 

Yletön kuusen suosiminen istutuksissa ja taimikonhoidossa viekin erityisesti lehdoissa tai lehtomaisilla kasvupaikoilla tilaa vähälukuisemmilta puulajeilta ja siten köyhdyttää monimuotoisuutta. Pelkkä lehtipuiden istutus kuusen sijaan ei muuta metsää esimerkiksi lahopuusta riippuvaisen lajiston keitaaksi, mutta ravinteikkailla kasvupaikoilla ei ole monimuotoisuuden näkökulmasta tarpeen lisätä kuusen osuutta. 

Uutta aineistoa saatavilla

Puulajivalikoiman monipuolistaminen on ajankohtaista paitsi ilmastonmuutokseen sopeutumisen takia, myös siksi, että vähemmän käytettyjen puulajien laadukasta siementä on aiempaa paremmin saatavilla. Viime vuosina tervalepän, tammen ja vaahteran 2000-luvun alkupuolella perustetut siemenviljelykset ovat alkaneet tuottaa siementä. Myös metsälehmuksen siementä on saatavilla. Siemenviljelykset ovat entisille pelloille perustettuja, harvaan istutettuja puustoja, joihin on valittu mieleiset puut lisääntymään keskenään. 

Siinä missä pääpuulajien siemenviljelyksiltä kerätään kasvultaan keskimääräistä parempaa jalostettua siementä, vähemmän käytettyjen puulajien siemenviljelysten keskeisenä ajatuksena on saattaa yhteen usein hajanaisissa puuryhmissä kasvavien lajien yksilöitä, jolloin siemen on perimältään monimuotoista. Harrastemielessä vaikkapa tammen terhoja voi kerätä omasta pihapuusta ja viedä metsään, mutta varsinaisessa metsänviljelyaineiston tuotannossa on tunnettava siementä tuottavien puiden alkuperä, sekä huolehdittava siitä, että lisääntyviä yksilöitä on riittävän monta.

Mistä liikkeelle?

Istutuskohteita, joista puulajiston monipuolistamisessa sopii lähteä liikkeelle, voi etsiä siitä suunnasta, missä harvinaisemmista lehtipuista on eniten hyötyä. Jos omissa metsissä vaivana on juurikääpä, kasvun turvaa pitää hakea muusta kuin kuusesta. Monimuotoisuuden kannalta tärkeää olisi tukea vielä jäljellä olevia jalopuumetsiköitä. Jos lehtosaarekkeen ympärillä olevaa peltoa metsitetään, kuusen istutuksen sijaan pohtisin lehtipuiden mahdollisuutta. Maisemaa parantavilla istutuksilla voi olla jopa kiinteistön arvoa kohottava vaikutus.

Toinen tapa haarukoida sopivia kohteita on miettiä, missä riskit olisivat pienimmät. Jos tiedossa on hirvi- ja kauriskannoiltaan maltillinen seutukunta tai istutettavana on pihaan tai vilkkaaseen tiehen rajoittuva metsikkö, tuhoilta säästyy syrjäistä palstaa todennäköisemmin.

Korkeat viljelykustannukset ja puuraaka-aineen heikko menekki eivät ole kiveen hakattuja totuuksia. Puulajin kysynnän kasvaessa esimerkiksi taimituotantoa voidaan kehittää ja hyödyntää suuruuden ekonomiaa. Pääpuulajimme tulevat syystä jatkossakin säilyttämään valta-asemansa, mutta ehkäpä muiden lajien kohdalla siirrytään promilleista prosenttiluokkaan.

Image

Image

Image