Näätä

Näädän turkki ja turkin väritys pysyvät samoina ympäri vuoden. Yleensä turkin väri vaihtelee tummanruskeasta tummankellahtavan tai harmaanruskeaan ja kurkun ja etupuolen laikku vaaleankeltaisesta kellertävän punaiseen. Laikusta johtuukin nimitys kultakurkku. Näädällä on pituutta 45- 55 cm, häntä on 20–30 cm pitkä ja painoa näädällä on 1-2kg.

Näätä esiintyy lähes koko Suomessa, aivan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Vain harvoin näädän jälkiä on tavattu myös tunturikoivikosta. Pohjoisosissa näädän tapaa lähinnä metsäisissä painanteissa.

Näätä viihtyy hyvin tiheissä metsiköissä, joissa on hyvä latvuspeittävyys. Näätä pyrkii välttämään aukkopaikkoja ja pyrkii kiertämään esimerkiksi suot metsän laitoja pitkin. Näätä piilottelee mielellään puiden koloissa, kivikasoissa tai jopa ojan penkoissa. Sopivien piilopaikkojen saatavuus on tärkeä vaade elinympäristölle.

Näätä on yöeläin, joka saalistaa hämärässä ja lepää päivisin. Se on hyvin sopeutunut pimeässä liikkumiseen hyvän pimeänäön ja muistin ansiosta. Näätä on erinomainen suunnistaja. Näätä käyttää tehokkaasti apunaan myös hajumerkkejä, joita se käyttää niin sanottuna reimariverkostona. Näätä merkitsee näillä hajumerkeillä elinalueensa rajoja ja sisäosia. Metsä-Lapissa urosnäädän elinpiiri voi olla lähes sata neliökilometriä. Näädällä ei ole varsinaista reviiriä, vaan ne elävät hieman eri paikoissa ja liikkuvat yhteisillä alueilla eri aikoihin. Elinalueet voivat mennä lähes kokonaan päällekkäin, mutta tällöin urosnäädät käyvät vain satunnaisesti toistensa alueilla.

Päivälepopaikkoinaan näätä käyttää puiden onkaloita, kaatuneita puita, kivilouhikoita ja oravien pesiä. Näätä ei vaihda talvella turkkinsa väriä, ja siksi sille onkin tärkeää päästä saalistajia turvaan puihin.

Näätä on generalisti eli sille kelpaa ravinnoksi mitä sillä hetkellä vain on saatavilla: oravia, myyriä, jäniksiä, lintuja ja niiden munia, sammakoita, marjoja, sieniä jne. Näätä on loistava kiipeilijä ja se voi hyppiä puusta toiseen jopa neljän metrin matkan. Näätä on myös hyvä uimari.

Näätä saa vuodessa yhdet jälkeläiset, yleensä 3–4 kappaletta. Parittelu tapahtuu loppukesästä. Näädällä on viivästynyt sikiönkehitys, kuten minkilläkin, joten sikiöt kehittyvät vasta vuoden vaihduttua. Poikaset syntyvät huhti-toukokuussa.

Näätä on ollut aikoinaan merkittävä turkiseläin ja sen turkista maksettiin huomattavasti. Metsästys on viime vuosina hiipunut ja turkin hinta alentunut. Näädän metsästys ei ole helppoa, ja se vaatiikin pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä. Pääasiassa näätää pyydetään koiran avulla jäljittämällä tai hetitappavilla raudoilla. Jäljitysmatka voi olla pitkäkin ja lisäksi näätä on taitava piilottelija. Kunnolla toimiva ”näätäkoira” on metsästyksessä korvaamaton apu.

Näädän jälkipainalluksessa erottuu viisi varvasta. Etutassun jälkeen piirtyy usein ranneantura. Etutassun jälki on 5–7 cm pitkä. Takatassun jälki on hieman pienempi, ja sen kantapään painallus jää harvoin näkymään. Takatassun jälki on siten selvästi lyhyempi, useimmiten noin 5 cm:n pituinen. Lähes samanpainoisen minkin jälkipainallus on pienempi. Näädän tassut ovat eläimen kokoon nähden suuret. Siten se syvässä lumessa liikkuu minkkiä vaivattomammin. Näädän jalkapohja on talvella karvainen, jolloin yksittäiset polkuanturat piirtyvät huonosti jälkeen.

Matka taittuu loikaten. Muita kulkutapoja näätä käyttää vain harvoin. Käynti on hidasta, sillä näätäeläinten pitkä ruumis ja lyhyet jalat eivät luontevasti taivu laukkaan. Lumioloissa näädän jälki on lähes poikkeuksetta parijälki. Takatassut osuvat tarkasti etutassujen jälkiin. Toinen tassu osuu vinosti toisen eteen, ja joskus jäljet voivat olla lähes peräkkäin. Askelleveys on hyvin pieni. Askelen pituus on tavallisesti 50–70 cm, mutta joskus askel voi venyä metrin mittaiseksi.

Minkin pariloikassa jälkipari on tarkemmin rinnan kuin näädällä. Näätä liikkuu ketterän oloisesti syvässä pehmeässä lumessa. Keho ei juuri jätä laahausjälkiä, mutta jälkikuoppa on syvä ja laaja. Minkki ei kovin mielellään kulje yhtä syvässä lumessa kuin näätä.

Ohuelle kantavalle hangelle näätä jättää nelijälkeä. Kulkutapa on tuolloinkin loikka, jossa takatassut osuvat maahan etutassujen jälkien eteen. Nelijäljessä etutassujen jäljet ovat lähes peräkkäin, kun taas takatassujen askelleveys on selvästi suurempi. Joskus takatassut osuvat maahan lähes vierekkäin, jolloin jälkikuvio muistuttaa jäniksen jälkeä. Jälkikuvion muoto vaihtelee kulkunopeuden ja askelpituuden mukaan.